20. heinäkuuta 2016

Kesää


Mietin, että mitä kaikkea ihanaa päivittäisin kesäkuulumisina.
Meidän perheen kesälomaan on mahtunut ihana määrä arkisia iloja (eniten niitä) ja sitten vähän myös sellaista mukavaa, jota ei arkena jaksa tai tule järjestettyä,


Viimeiset pari päivää on hurahtanut naapurien tykönä. Olemme päässeet nauttimaan naapurien kanssa mökkielämästä ja sitten kävimme yhdessä pienellä maakuntareissulla. 
Ilo ja onni kun hyvä seura on tarjolla ihan kivenheiton päässä ja vielä samanhenkistä!





Mökillä vierähti koko ilta ja harvinaisen ihanaa on seurata, miten kaikilla lapsilla menee leikit hyvin yhteen ja he nauraa kikattavat yhtenään. Aikuiset ei kyllä juurikaan jää kakkoseksi, vesisota ei ollut pelkästään lapsille mökkireissulla.


Mutta suuntasimme siis kaikki tänään yhdessä tuumin Punkaharjulle ja Savonlinnaan.
Punkaharjulla kävimme Hepokatissa, joka on kyllä aivan hurmaava paikka viettää päivää suhteellisen kivan ajomatkan päässä. Perhelippu, joka oikeutti eläinten paijaamiseen ja pihaleikkeihin sekä miljöön tutkimiseen maksoi 10 euroa, ja on voimassa vuoden! Kyllä, sillä voi käydä rapsuttelemassa eläimiä ja touhuamassa useamman kerran kesässä.


Hepokatissa on ihana maalaismiljöö, ja lapset saavat huoletta leikkiä ja käydä katsomassa eläimiä. Nyt ainakin oli mahdollisuus osallistua "opastettuun kiertoon", ja esimerkiksi lampaita sai syöttää kuivilla leivänjämillä. Ja kanoja vesiheinällä.

Piha-alueella on mahdollisuus pelata fudista, erilaisia pihapelejä ym. Pihalla on leikkitraktoreita, iso ihana keinu, leikkimökkejä, aitoissa on leikkihuoneita. Lounas oli ihanaa kanakeittoa ja suht edullinen, se sisälsi tuoreet sämpylät, kahvit ja lapsille jäätelöt. 


Hepokatista on noin 30 kilometriä Savonlinnaan, ja siellä suuntasimme Pikkukakkosen puistoon leikkimään ja sen jälkeen satamaan jäätelölle sekä kesäherkkujen ostoon. Lopulta syötiin muikkuravintolassa muikkuja ja ranskalaisia, ravintolaterassilla vierähti melko pitkä aika! Reissusta on paljon kuvia, mutta eivät blogikelpoisia, sillä ovat melko tapahtumarikkaita.

Suosittelen kuitenkin Punkaharjua ja Savonlinnaa kaikille vaikka vähän kauempaakin, alueellahan on vielä rutkasti muutakin nähtävää.


Ennen näitä paria päivää lapset olivat mökillä isovanhempien tykönä, kun kävimme pariskuntareissulla Helsingissä. Instagramissa onkin kuvia reissusta, ja siellä ehkä tulee helpommin julkaista arkisiakin kesäkuulumisia.


Tuntuu, että voisin lomailla ainiaan!
Miten ihanaa onkaan nukkua aamulla pitkään ja vaan antaa päivien soljua.
Ne lomapäivät on kaiken tohinan keskellä parhaita, kun vaan ollaan tekemättä.


Jotenkin ne hetket, kun yksi piirtää omassa kammarissaan, toinen keittelee kahvia keittiössä, yksi pelaa fudista pihalla ja itse plärää Eeva Kilven runoja tuhannetta kertaa läpi katsellen muun perheen touhuja ovat täynnä onnea.


Pieniä hetkiä, suuria muistoja. Mietimme aiemmin, että ollaanko me tehty tällä lomalla juuri mitään, kun ei ole käyty perinteisiä huvipuistoreissuja lasten kanssa (meidän lapset ei juuri viihdy laitteissa).
Kun katselin kesäkuvia niin huomasin, että loma on kyllä ollut aika toiminnantäyteinen.


Se on vaan keskittynyt pitkälti niihin asioihin, joita teemme pienissä määrissä arkenakin.
Ja huilaamiseen.
Kesäherkkuihin.
Yhdessäoloon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!