Juhannus 2016

Tuntuipa hyvältä viettää Juhannusta mökillä.

Luin kirjaa vähän väliä ja syötiin hyvin.

Nautittiin perinteisistä Juhannuksen jutuista; saunasta, järvimaisemasta, uusista perunoista, mansikkakakuista, raparperipiirakoista, veneilystä, kokosta, tuoreen koivun tuoksusta, uimisesta, metsämansikoista, luonnonkukista...

Ennen kaikkea kelit olivat nappiin.

Ei tullut vettä, eikä ollut kylmä! Muistankohan, milloin viimeeksi Jussina on kelit olleet näin mahtavat mökillä?

Nautin hurjasti lukemisesta ja vain köllöttelystä auringossa laiturin nokassa.

Olin aivan liian paljon aikaa anopin passattavana, myönnän.

Lomaan niin vähän aikaa, että tuntuu toisinaan, että omat paukut ovat ihan loppu...

Kiitos anopille vielä ihanista ruuista ja ylläpidosta! 

Huomasin myös, että ihan joka hetkeä ei ole tallennettu. Tai ehkä ne on tallennettu muualle kuin kuvatiedostoihin, sydämeen. Osa hetkistä löytyy myös Instagramista, kun sinne on helppo napsauttaa kuva juuri siitä hetkestä. 

Ihanaa oli, kun työt eivät juuri ennen sunnuntaita pyörineet mielessä. Muiden lomanalku sai tunteen, että tässähän on melkein lomalla itsekin...

Ja lauantai-iltana, kun lapset olivat jo nukahtaneet, parasta oli yösauna ja yöuinnit.

Järvi oli taianomaisen tyyni ja yö tietenkin valoisa.

Koivuntuoksu ja kylmä omenasiideri.

No, eihän tätä tarvitse suomalaisille kuvailla...

Lapset olisivat jääneet varmasti mökille vaikka asumaan.Vaikka ne duracellit jaksaa koko ajan keksiä uutta ohjelmaa, on riemua ihana seurata:

Leevin kaarnakauppa sai hyvän voiton ja kaarnalaivojen myynti mahdollistaa lelukauppareissun.
Ellan riemu metsämansikoista heinään pujotettuna.

Kun iskä sai virvelillä ison hauen ja se syötiin päivälliseksi.

Ellan loikoilu laiturilla jalkoja uittaen, tätä vaadittiin jatkuvasti lisää.

Lumpeenlehtien noutoreissu soutuveneellä.

Luonnonkukkien kerääminen vaelluskengissä.

Lettukestit huvimajassa.

Ympärivuorokautiset yöunet (mun suosikki).

Isot aallot venereissulla.

Kotiinpaluunhan kaikki tietääkin; väsymystä, tavaroidenpurkua, likaisia varpaita, pyykinpesua. 

Mutta ainakin huomenna muut saavat yhä nukkua pitkään.

Ja lomassa ehdottomasti melkein parasta onkin lomanodotus, joten minä tahollani jatkan sitä.

Ihanaa viikkoa kaikille Jussin jälkeenkin!

Lähes lomalla

Vaikuttaa siltä, että lomalle oli korkea aika.

Muu perhe aloittaa loman tänään, itse olen töissä vielä seuraavan viikon.

Aamut ovat olleet melko unisia, illat kiukkuisia, ne venyvät, koska ulkona pyörivät koululaiset pidempään ja pihallakin olisi vaikka mitä tekemistä.

Kaikilla alkaa olla mieli enemmän kesälaitumilla ja kukaan ei jaksa oikein keskittyä mihinkään arkiseen, kuten vaikkapa aikatauluihin.

Kaikki haihattelee jätskien, uimarantojen. auringon, kasvimaan, vaellusten, kesäfestareiden, huvipuistojen, metsäretkien, mökkeilyn, saippuakuplien ja vesi-ilmapallojen perään.

Niiden oikeasti tärkeiden.

Oikeasti tärkeiden siksi, että mieli vaihtaa vapaalle.

Se saa luvan ajatella, mitä sen mieleen pälkähtää ja uskon sen vaikuttavan tietenkin suoraan elimistön stressitasoon,..

Meillä lapset olivat loman tarpeessa todellakin. Huomaa, että hoitoarki ja isot ryhmät tekevät sen, että lapset ovat oikeasti väsyneitä. Tuntuu melkein epäreiluilta palauttaa lapset hälinään loman jälkeen.

Vaikka lapsia kuinka jaettaisiin ryhmiin, ympärillä on PALJON ihmisiä. 

On ihanaa, että hälinä ympäriltä kaikkoaa hetkeksi, vaikka itse mekastaisikin.

Nyt kun kirjotan tätä, on kuitenkin tilanne se, että kassit alkavat olla pakattu ja me suunnataan mökille Juhannuksen viettoon. Pitäisi olla jo menossa, ja kaupatkin kuulemma ryysiksessä.

Uhmaan aikatauluja ottamalla pian vielä yhden kupin kahvia; koska tuskin maailma romahtaa.

Eilen tehtiin kasvimaan kitkennät ja siivottiin leikkimökki.

Olin suunnitellut jättäväni molemmat lomaksi, mutta jos lomalla pääsisi vihdoin katsomaan pihaa vähän eteenpäin, eikä tarvitsisi enää niin paljon tehdä entisten istutusten kanssa töitä.

Kun selviän ensi viikosta töistä, ollaan koko perhe lomalla.

Sitten aion ottaa sellaisen asenteen, että loma on nauttimista varten.

Ihmetellä ja kummastella ympärillä olevaa.

Välttää suorittamista ja kaikkea hermoja raastavaa. 

Yrittää olla hetkissä kiinni. 

Sitä ennen toivotan kaikille KIIREETÖNTÄ JUHANNUSTA!

Nautiskellaan!

Instagramissa

Nämä kaikki kuvat ei vieltä tililtä löydy, mutta nyt voit vilkaista Heikun Keikun-blogin elämää myös instagramissa. Sivussa rullaakin instan kuvia, mikäli tämä tietokonenero sai sen toimimaan... Minullahan on myös oma henkilökohtainen julkinen tili, mutta se keskittyy pääasiassa omiin haihatuksiini.

Seuraa siis Instagramissa;

@heikunkeikun_anni

Ps. Heittäkää varsinkin te bloggaajat käyttäjänimiä alle, niin löydän teidät helpommin! Kiiiiitos!

Viikonlopun starttaa...

Niin, tänään perjantaina meillä:

Pestään pyykkiä

Pestään kotia

Olisi ilo kertoa, että näin tehdään, koska olen niin ahkera.

Oikea syy kuitenkin on, että meillä on kylässä kuumeinen oksennustauti.

Aamulla se näytti olemuksensa kuumeilemalla.

Kunnes yhtäkkiä potilaan levätessä vanhempien parivuoteella pikkukakkosen parissa, se näytti myös toisen puolen olemuksestaan. Ja jatkoi esittelyään vielä veskin parissa tovin aikaa.

Tilanne on hetken aikaa vakaa, joten siivottuani, päätin tulla jakamaan teille pääasiassa kuvia näistä tiloista, joissa tauti nyt majailee. Oikeastaan siksikin, että sain kaikki purnukat kerrankin siivotessa paikoilleen. 

Meidän viikonloppuun kuuluisi vielä vaikka mitä. Ainakin rippijuhlat.

Nämä rippijuhlat on minulle tällä hetkellä tärkeät, kyseessä on ensimmäinen kummityttöni.

Ainoa kummityttöni. Muut ovat poikia. Tahdon päästä paikalle. 

Nyt kuitenkin pitää keskittyä ensin paranemiseen ja toivoa, että tämä ei kierrä koko perhettä läpi.

Vessaa kuvatessa huomasin, että meille hiipii kuin varkain taas lisää mustavalkoisuutta.

Ostin eilen olkkariin uuden maton alennuksesta, sekä noita tarvikekoreja, joita vessassa näkyy.

Pari koristetyynyliinaa ja tuikkukippakin lähti matkaan. Anttilassa oli paljon Annon juttuja alessa, ja olen nyt keikallaan niihin(kin).

Olin auttamassa ystävääni, joka muuttaa, ja hänelle oli tarkoitus ostaa pieniä kodinkoneita kahvinkeittimestä aina mikroon.

Kymmenen minuuttia ennen sulkeutumisaikaa löysin itseni Powerista, kassalta, maksamasta uutta läppäriä.

En voi kuitenkaan puhua hetken mielijohteesta, koska ko. mallia oli jo katseltu ja entinen koneemme on tehnyt totaalihajoamista jo monta kuukautta. Sinne ei mahdu enää kuvan kuvaa.

Nyt kun on uusi kone, niin kuvien siirtäminen ja kaikki bloggaaminen on taas puolet helpompaa, kun kaikki toimii moitteettomasti. Voi olla, että täällä joutuu notkumaan enemmänkin blogin parissa.

Kuvien parissa! Olen niin onnellinen. Saan siirtää haaveiltuja kuvaustarvikkeita ostoslistan kärkeen, tämä tietokone notkui siellä ykkösenä pitkään.

Mutta, nyt on tältä erää viimeinen pyykkikone pyörinyt, ja pääsen levittämään loput pyykit kuivumaan. Pilvetkin kasaantuu siihen malliin, että taidan laittaa nämä sisälle ja joudun ehkä hakemaan pihaltakin vielä pyykit sateelta suojaan. 

Täältä ei siis puuhat puuhaamalla lopu.

Onneksi kahvinkeittimessä on aina kupillinen.

Sitä ennen kuitenkin trip-mehutarjoilu asianosaiselle ja peitonkohennus.

Muu joutaa odottaa! 

Ihanaa Viikonloppua kaikille!

Mitäs tänään tehtäisiin?

Mietin, mikä otsikossa on niin outoa.

Ehkä se, että usein sitä ei edes arkena ehdi miettiä, mitäs tänään tehtäisiin.

Arki täyttyy niin kaikesta arkisesta ohjelmoinnista, ettei tarvitse juurikaan miettiä.

Kyselyt jää viikonlopulle.

Lähdin eilen illalla myöhemmin illalla omalle kävelylenkille. Ellalle tuli suru puseroon.

Olisi halunnut mukaan pyörällä, mutta en jaksanut.

Jossain krokotiilikyynelien ja keittiön ikkunasta lähetettyjen lentopusujen välimaastossa huomasin luvanneeni retken keskelle arkipäivää.

Oikein hyvä, että tuli luvattua.

Lupaukset pitää pitää, se on meillä tärkeää.

Niinpä työpäivän jälkeen suunnistimme kauppaan valitsemaan retkieväitä.

Kotiin pakkaamaan reput ja äitille kahvia iso termari.

Malttia ja kärsivällisyyttä yksi repullinen.

Unohdettiin hyttysmyrkky ja huomenna ollaan paukamilla.

Kyllä kannatti taas lähteä.

Kestää se hetki kun työpäivän päätteeksi pakkaat eväitä ja vastaat tuhanteen kysymykseen:

"Kyllä, voit ajaa alkumatkan pyörällä." (Toteutui.)

"Metsässä emme tarvitse vasaraa." (Ei tullut karhuja)

"Puoli kylää ei voi lähteä mukaan." (Äiti on töissä päiväkodissa.)

"Niin saatammekin nähdä eläimiä" (Sammakko, hyttyset, linnut ja oravat CHECK.)

"Ollaan toisen kerran sitten retkellä yötä." (Harkitsin itse metsään jäämistä...)

Nimittäin metsässä on jotain suorastaan maagista.

Siellä on hiljaista, vaikka läsnä on lapsia.

Metsässä ehtii juoda rauhassa monta kuppia kahvia.

Metsässä ei tule riitaa.

Metsässä maja rakennetaan yhdessä.

Metsässä veikka tappaa siskonkin selästä hyttyset.

Metsässä lapseni kertoo puiden puhuvan värisyttelemällä lehtiään.

Metsässä aika on pysähtynyt.

Metsässä tuntemattomatkin pysähtyvät juttelemaan, jos sellaisia tulee vastaan.

Metsässä olen enemmän tässä hetkessä lapseni kanssa.

Jos löydät listasta yhdenkin asian, josta olet haaveillut tai kokenut ehkä huonoakin omaa tuntoa, suosittelen retkeä metsään.

Jos nyt et ihan uskalla olla hurjapää ja kokeilla arki-iltaa, viikonloppuna on joskus vapaata.

Tiedän, kuinka omani nauttivat metsästä.

Silti usein kävelen itsekseni lähialueen retkeilyreittejä, jotta saan kroppaan myös lämpöä ja päivän sporttikiintiön täyteen. Itsekäskin saa olla, mutta tarjotkaa lapselle tämä elämys.

Parasta on, että se on ilmainen. Eväidenkään ei tarvitse olla ruisleipää kummempaa.

Metsässä nimittäin kaikki maistuukin paremmalta.

Jos näette ylläolevan majan (se tuli valmiiksi, koska ohitimme normaalin kotiintuloajan tänään heittämällä) niin olette löytäneet meidän vakiretkipaikkamme.

Täällä käydään tsekkaamassa, miltä näyttää, kun vesi jäätyy, sulaa, luonto herää ja ötökät ilakoi.

Ihanaa Viikkoa kaikille!

Siitä unelmien pihasta

 Kerskuin viimeeksi, että toivoisin pihalla rönsyilevän kunnolla. 

Kaivoin pinterestistä kuvia siitä, miten vanha piha ja puutarha voi olla luonnonmukaisellakin tavalla kaunis. Kaikiss kuvissa on jotain, joka kiehtoo minua.

Toki ymmärrän, että talomme ei ole ihan samanlaisessa kontekstissa, kuin missä nämä pihat ja puutarhat sijaitsevat. Täällä valtava lupiinimeri saisi varmaan osakseen hiukan jopa laiskan emännän pilkkaa.

Kuitenkin ostin luonnonvaraisten kukkien siemeniä ja heittelin niitä multaan kasvimaan tienoille. Ne ei kuulemma vaadikaan edes alustaltaan paljoa. Mies tietenkin varmaan trimmaa ne.

No ei sentäs.

Josko tuo pöhöttynyt kasvimaa ylikasvaneine kivikkoruohikko polkuineen olisi mun pala tätä kauneutta. Lisäksi katselin viimeeksi puutarhalla, että kesäkukkiin on tullut paljon sellaisia mulle "uutuuksia" jotka muistuttavat villin puutarhan istutuksia.

Niitä voisi viljellä jossain vaiheessa, jos on aikaa ja tarmoa, ruukkuihin. Saviruukkuihin ja sinkkisiin vanhoihin.

Omppupuut ei vielä tuottane koreittain omenia, mutta pärekorit on jo valmiina. 

Vanhoja huonekalujani en raaskisi missään nimessä viedä ulos, mutta ehkä joskus kupponen kuumaa maistuisi yllä olevalla tavalla katettuna?

Minkälainen on teidän unelmien puutarha?

Tällaisen "Mummolatyylin" lisäksi minua kiehtoo hitusen boheemit puutarhatrendit ja kuvat tällä hetkellä, joten niistäkin saattaa postaus tipahtaa.

Sateisen kelin ja kipeän selän tekosia nämä haaveilut.

Kuvat siis pinterestistä, katsomisen iloa :)

Pihasuunnitelma suunnittelematta

Tänä keväänä päätin, että kesän aikana tapahtuisi paljon pihamaalla.

Rehellisesti sanottuna, siellä ei ole tapahtunut juuri mitään.

Onneksi sentäs sellaiset (ainakin suurin osa) jotka on aiemmin istutettu, kasvaa.

Kesäkukatkin ovat vaiheessa, osa haettiin tänään puutarhalta ja ovat paperikasseissa autokatoksessa.

Huomenna istutushommia.

Jokatapauksessa, haaveita pihan suhteen on. Toisaalta on kiva vaan vähän odotella. (Tuo lause on varmaan automaattisen sanasyötön kirjoittama...)

Kaikki on vielä niin pientä ja matalaa. Olisi ihanaa, kun olisi korkeat puut.

Vielä ihanampaa on ehkä vuosien jälkeen sanoa, että muistan kun tuokin omppupuu oli vain hitusen minua pidempi.

Töissä ilmiöstä oli puhetta. Jos muutto tulisi, nainen ikävöisi perennoja ja kasveja.

Ne ei ole välttämättä hyvin menestyneitäkään, ei niin kauniskasvuisiakaan aina, saati edes kovin kalliita. Niihin liittyy muistoja. Puutarhahommilla on vähän sama vaikutus ihmiseen kun luonnolla.

Veikkaan.

Itsehän pyrin mahdollisimman mummolameininkiin ajan saatossa.

Mies terrorisoi niittyajatuksiani ajamalla ruohot ja kaiken mahdollisen luonnonvaraisen mahdollisimman pian, tasaten saumat vielä muilla hurisevilla.

Ehkä se luovuttaa vuosien saatossa, ja saan palan ränsistyneisyyttä pihaan. Jossain vaiheessa sen on pakko vaikka loukata lonkka taikka muuta vastaavaa, ja toiveeni toteutuu.

Naapurit kiittelee sitten, mutta jos aidatkin olisivat jo kasvaneet korkeammiksi....

Pitääkin joskus tehdä unelmien puutarha postaus, kaivaa pinterestistä kuvia.

Haaveita ja sen sellaisia saa olla.

Itsehän en raaski perennapenkistä edes kaikkia rikkoja kuopsutella pois, 

rikkakin voi olla kaunis.

Koska kuvissa näkyy nämä jättimäiset raparperit, on syytä sanoa, että asiat ovat yleensä paremmin aidan toisella puolella ja ruoho vihreämpää. Raparperit ovat naapurilta, hain kesken hommien itselleni, kun tarjottiin kauniisti. Ihanaa! Mutta itsehän en tällaisia saisi kasvamaan hormoneillakaan.

Kuten kuitenkin mainitsinkin, näissä hommissa tärkeintä ei tietenkään ole menestyä,

jos ei sitten kyllä aina huvittaisi keväisin kaivaa kuolleita perennojakaan pois.

Pääasia on se ihmettely. 

"Ai toi kukkii, mitähän tosta nousee, näinköhän tuosta nousee mitään tänä vuonna, onkohan mulla paikka tälle pahvimukissa salakuljetutulle perennalle, missähän ne lidlin sipulit olikaan, kuinkahan korkeaksi tämä kasvaa, onkohan tämä rikka, pitäisköhän vaihtaa vielä näiden paikkaa keskenään, oliko tässä samanvärinen kukka viimevuonna muka, sainko tämän äidiltä, tuotiinko tämä kurrolasta, miksi tossa on mustia kirvoja."

Tiedättehän. 

Kyllä te tiedätte. Heti mullan jälkeen tämä alkaa uudella tontilla ruohon kastelulla.

Suorastaan nauratti joskus tässäkin kylällä kuinka ruohoja hoidettiin! Ruohoa! Mutta se on osa prosessia, tasainen vihreä kasvualusta kaikelle. Minulle ruoho ei ole enää niin pyhä asia, mutta toinen puolisko kotona ei näe vieläkään ihan vihreää, kun pyydän parhaimmasta kohtaa nurmikkoa poistamaan palan palkintonurmea kuukahtaneen perennan tieltä. Kyllä se ensi keväänä virkoaa.

Uudelle on annettava mahdollisuus.

Niinpä meillä tapahtuu tänä kesänäkin omaan verkkaiseen tahtiinsa. Perenna perennalta, suunnitelma suunnitelmalta ja sittenkin vaan lätkin tuurilla. Se on eniten minua. Luotan näissäkin hommissa ehkä vähän liikaa intuitioon, mutta ainakin pääsen lähelle prosessia. Huvilalla ja huussilla ei olisi mitään asiaa tähän maaplänttiin; muutenhan tekemisestä katoisi ilo.

Niinkuin esimerkiksi kukkapenkit. Kautta aikojen ne on kaivettu öisin, puolen yön tietämillä. Joka kerrasta on heikko kamerakännykkätallennus, jonka mieheni on ottanut ikkunaruudun läpi minun tarpoessa väkivalloin nurmea rikki hyttysparven saartaessa. Ei, ne ei kuulu blogiin. Ne on henkilökohtaisia aarteita.