7. helmikuuta 2016

Arkiaktiivisuus


Yksi asia, josta olen aika ajoin omassa arjessanikin huolissani on arkiliikunta, hyötyliikunta ja päivittänen arkiaktiivisuus. Omaa ajatusmaailmaani vastaan sotii toisinaan se, että nykyisin kuntoillaan paljon saleilla, käydään tunneilla jne. mutta kaikkialle liikutaan autolla ja muu aika vaan ollaan, ja kroppaa makuutetaan. 


Kirjoitin levosta viimeeksi, mutta sen vastapainoksi on mielestäni tärkeää, että kroppa säilyy aktiivisena myös muun aikaa päivästä. Moni tekee istumatyötä, jolloin tämän merkitys korostuu varmasti enemmän. Itsellänikin on tämän asian suhteen toisinaan hiukan "hapotusta", kun huomaan jumittuvani sohvalle ja käyväni kuntosalilla autolla.


Uskallan väittää, että moni ei tarvitsisi edes ohjelmoitua liikuntaa, tunteja tai kuntosaleja päiväänsä, jos vaan lisäisivät sitä kuuluisaa hyötyliikuntaa päiväänsä. Lapset ovat tässä mestareita ja loihtivat kropalleen työtä vaikka vanhempien sängyllä kuperkeikkojen muodossa tai sohvilla akrobatiaa harjoitellen. Lapselle on luontaista olla liikkeessä ja oppiakin liikkumalla.


Jos lisäät liikuntaa päiviisi, voit aloittaa vaikka arkiaktiivisuudella. Huolehdi, että olet liikkeessä työpäivän aikana, ja varsinkin illalla. Kulje töihin tai kauppaan pyörällä, kävellen. Tai potkukelkalla. Kävele portaat hissin sijaan. Älä valitse helpointa reittiä. Arkiaktiivisuuteen luen meillä myös ne lasten kanssa harrastettavat pulkkamäet, peuhaamiset ja luistelut, hiihtämiset, uimahallissa käymiset, tallilla ponin perässä jaloittelut...
Joista aika ajoin koen syyllisyyttä minäkin. Onneksi lapset liikkuvat, halusimme tai emme.


Moni tykkää käyttää tukenaan askelmittareita tai aktiivisuusmittareita. Jos ne motivoivat liikkeelle, hyvä niin. Tärkeää on se,kuinka paljon liikut (ei sitä raskasta kuormittavaa liikuntaa) sen urheilusuorituksesi ympärille. 

Tsemppiä kaikille arkiaktiivisuuden kanssa kamppaileville! Pienen jaloittelun, taikka verryttelyn työpäivän aikana uskotaan vaikuttavan jo työpanokseenkin parantavasti! Varmasti myös aivojen kykyyn ottaa vastaan uutta tietoa! Liikkumisen iloa arkeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!