21. joulukuuta 2014

Joulukotia 2014


Me on viikonloppu laitettu kotia joulukuntoon, tai no siivottu ainakin.
Ja kannettu kuusi tuoksumaan sisälle ja pistetty koriaks.
Alkuun kuusessa oli vain mustaa ja valkoista,
mutta lapset vaativat joukkoon punaista.
Oikein hyvä, sen verta saa joulunpunaista ollakin, ja olihan kuusi vähän vaisu mustavalkoisena.


Nää kuvat on pitkälti meidän olkkarista ja meidän makkarista, kun se avautuu tohon olkkarin jatkeeks. Tuo tilan tuntua ei niin isoon taloon, mutta toisaalta makkari on aina jaksettava pitää tiptop, jos tulee yllätysvieraita! Kamalaa!


Muuallekin on tullut joulua, mutta tänä vuonna hillitymmin minusta kun aiempina.
Perinteiset nisset pomppivat paikoillansa ja talolyhdyt polttavat tuikkuja hervottomasti,
joka tuvassa  palaa pieni valo.
Mutta pääroolia meidän huushollissa näyttelee kyllä kuusi.


Uudet joulukoristeet taitavatkin kaikki paria talolyhtyä lukuunottamatta löytyä kuusesta.
Ne mustat pallot ja pupuset Stokkan jouluosastolta.
Kynttilöitä lisäksi.
Muuten aika samalla tavalla kuin edellisvuosina, ja silti näyttää jotenkin aivan erilaiselta.
Liekö se tuo himpun verran lisääntynyt musta joka luo kontrastia?


Oli mikä oli - tää joulu on tullut tähän saakka suht vaivattomasti. 
Paketit alkavat olla valmiina, viime yönä tontut ovat niitä paketoineet.
Niistä juuri yksikään ei ole itsetehtyä.
Vähän jotain minimaalista askarteluntynkää mutta ompeluita nolla.
Ja huomasin jotain?
Stressi oli paljon vähemmällä...


Huomenna jouluruokaostoksille.
Sitten vähän leipomisia. Ei mitään suurensuurta.
Ruokien valmisteluja.
Helppoja, vaan niitä mitä tykätään kukin syödä.
Suklaakonvehteilla loppumaha täyteen.


Annetaan Joulun tulla vaan,
ollaan valmiina tai ei.
Kyllä se meidät mukaansa tempaa!

Iloista Joulun aikaa kaikille <3 p="">

8 kommenttia:

  1. Hyvää joulua teidän väelle!!

    VastaaPoista
  2. Onpas kaunis joulukoti ♡
    Ihanaa jouluviikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Eija ja teille myös ihanaa ja rauhallista joulunaikaa <3

      Poista
  3. Teillä näyttää ihanan jouluisalta :) Joulukuusi, se on se joka tuo joulun viimeistään, ilman kuusta voiko olla joulua?:D kysynpä vaan, meinaan miekkosen laittaa lasten kanssa tänään ostamaan kuusta,muuten ei kotiin ole tulemista ;) Järjestys teillä on muuttunut olohuoneessa, näyttää kivalta :) Ja voi miten neitokaisen hiukset ovat kasvaneet!!!
    Ja mustavalkoinenkin on löytänyt teille sisustukseen ;) Rauhallista joulua ja nauti lomasta :) Saattaa teille jokunen paketti ilmestyä tässä ennen joulua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tosiaan on vähän mustavalkoista, hui! Välillä aina hätkähtää, mutta se tuntuu nyt omalta joten sillä mennään :) Minäkö ailahtelevainen...

      Kuusi kuuluu jouluun täälläkin vaikka hysteerisenä luin niitä kirjoituksia sadoista tuhansista hyönteisistä, jotka tulee mukana ;) Mutta kuulukoot nekin jouluun, on tuo sama ongelma varmasti ollut aina! Nyt paistuu ekat joululeivonnaiset uunissa, lahjat on kääritty ja toimitettukin lähestulkoon, ja aletaan hiljentymään sitten huomisella jo tärkeimpään eli odotteluun ja joulun ajatukseen <3

      Ootte rakkaita <3

      Poista
  4. Kivasti siellä jo joulukotia on koristeltu....vanhat korizteet ja tavat luovat perinteitä, ja ehkäpä lapset sitten omassa kodissaan niitä jatkavat...meillä aknakin on käynyt niin.
    Mullakin on vain valkoisia koristeita kuusessa ja nyt mietin kosko vielä punaiset pallot sinne laittaisin...jotenkin se punainen kuuluu jouluun .

    Kaunista ja kivaa perhenjoulua teille☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, perinteet kuuluvat osaltaan jouluun ja luovat sitä tunnelmaa. Meillä on ainakin tietyt koristeet joka vuosi tietyillä paikoillaan ja varsinkin olkipukkien paikka kuusen alla on lapsille pakkomielle! :) Hyvä niin!

      Ihanaa Joulunaikaa sinnekin <3

      Poista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!