28. lokakuuta 2013

Haastan teidät unelmoimaan!


Viikonloppu tuli ja meni ja sitä seuraa yleensä aina Maanantai. Nykyisin miltei aina harmaa maanantai.
Aamulla huomasin jälleen heränneeni hitusen alakuloiseen vireeseen.
Joskus harmaudella on kuitenkin voimaa suunnattomasti, jos se on mahdollisuus valjastaa oikein.
Joskus se herättää itsessään olon, jota usein ikävöin. Sitä ei voi luoda sisälleen. Harmaus luo tarpeen tuntea oikein kunnolla melankolisuutta, miettiä olemustaan, miettä miksi elämä on mennyt niin kuin on ja ennen kaikkea miten elämän toivoisi menevän. 

Niinpä, harmaus voi muuttua väreiksi sisällä. Se tuo suomalaiseen luonteeseen sen suomalaisuuden sävyn (veikkaan että suomalaisuudella on oma värikarttansa). Kun ulkona sataa ja on ankeaa, minulle usein herää tarve oikein syvällisesti pohtia asioita. Päivä jolloin oma seura (ja korkeintaan tietokoneen näppäimistö) on varmaankin parasta seuraa.


En ole osallistunut haasteisiin, joita blogiini tulvii. Oon vähän huono sellaisissa, vaikka mielelläni luen niitä muilta. Mutta voin kertoa tässä muiden asioiden ohessa, että rakastan kirjoittamista. Yleensä ei ole väliä, mitä edes kirjoitan. Rakastan sitä tunnetta, kun teksti ikään kuin syntyy itsestään. Teen sitä paljon. Aloitan kirjoittamaan, tietämättä mistä. Usein teksti vain syntyy. On ihanaa vain antaa sormien liukua näppäimistöllä (tai perinteiseen tapaan tuntea lyijykynän paino paperilla) ja huomata, että tekstiin syntyy ajatus. En usein etukäteen välttämättä ajattele tekstin rakennetta, ja jos sillä on joku tarkoitusperä, muokkaan sen vasta lopuksi. On kiehtovaa sitten miettiä, miksi kirjoitin tästä, tai mistä ne ajatukset paperille muodostuvat.

Olen ollut vähällä kirjoittamisella vuosia. Lasten myötä kirjoittaminen on vähentynyt. Kauppakuitin reunoissa on korkeintaan merkintöjä siitä, kuinka joku on oppinut kävelemään, saanut kalustoonsa uuden hampaan ja haalistuneista kauppakuiteista yritän zoomailla vuosilukuja vauvakirjaan kopioitavaksi. Usein onnistumatta.

Tänä vuonna olen aloittanut kirjoittaa taas itselleni. 
Olen kirjoittanut, ja huomannut, että kirjoittaessani oikein lennän. Mahtava tunne. Vapaus. 
Moni tyttö on varmasti lisäkseni kirjoittanut päiväkirjoja nuorena. Ne on jotenkin päihdyttävää lukemista, ja vaikka omat tekstit usein nolottaa, sitä herää löytämään sen minuuden sieltä välistä.
On asioita, arvoja, tunteita, joita olen aina ollut.
Jotka olen välillä hukannut ja löytänyt ne paremmin maustettuina takaisin. 


Tuolta omieni kirjojeni välistä ja uusien tekstieni ansiosta olen huomannut toistavani tiettyä kaavaa jo aika kauan. Pelännyt tehdä pieniäkin, todella pieniä asioita, vain koska pelkään - niin itseäni.
Omat sisäiset pelkoni, naurettavuuden tunne, hölmöfiilis, on estänyt minua tekemästä ja haaveilemasta ja päiväkirjat on täyttyneet peloista ja "Sitten Kun" ajatuksista. 
Myönnän avoimesti, että olen miettinyt monessa sivulauseessa, että mitä muut minusta ajattelee.
PAH, sanon minä.
Nyt on aika kirjoittaa tämä osuus uusiksi. Pienillä muutoksilla ja suurillä sisäisillä ajatuksilla pikkuhiljaa nostaa selkä suoraksi ja seisoa haaveidensa takana.


 Koska en osallistu haasteisiin, haastan TEIDÄT!
Kuka teistä uskaltaa, taitaa, haluaa ja tuntee omakseen;
Kopioi ylläoleva tekstikuva ja kerro pieni/suuri haaveesi, se joka tuntuu nololta.
Tee se pelkäämättä, miettimättä, kuka sen lukee.
Tee se sydämestäsi :)
Ja kommentoi postaukseeni, kun olet sen tehnyt, jotta voin lukea kaikkien teidän kauniista haaveista!

UNELMIEN TÄYTEISTÄ MAANANTAITA KAIKILLE! 
Ps. Ei liene ollenkaan hassua, että oma unelmani oli pitkään tulla kirjailijaksi.
Julkaista jotain, minkä joku kokisi voimaannuttavana ja merkityksellisenä.
Se on mun haave, ehkä edelleen, josta ei paljon pukahdeta!
Ja meinaan painaa Julkaista nappia, pian, toivon ainakin ;)

3 kommenttia:

  1. Mistä olet löytänyr noin hauskan wc-kyltin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on tarra, ja olen ostanut sen eräältä Fb.kirpparilta :) Ainut tarra joka meidän kodista tulee löytymään lasten tarrojen lisäksi ;)

      Poista
  2. Nappaan kyllä tämän haasteen täältä joku postauskerta. Upea unelma sinulla. Liippaa osittain läheltä minun yhtä unelmaani, mutta minun kohdalla tuo unelma taitaa olla aika hatara. Olet taas selättänyt harmaan päivän kauniiksi väriharmoniaksi ja hemmotellut meitä lukijoita tunnelmakuvilla. Ihanaa keskiviikkoa Anni sinulle ja lapsillesi (no okei, eihän sitä miekkosta voi ilman terveisiä jättää, kerro siis terkut hänellekkin ;D)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!