26. heinäkuuta 2013

Ompeluksia


Tälle kruunukankaalle en ole oikein syttynyt missään vaiheessa, ja se on lojunut kaapissa jo pitkään.
Siinä on tutut turvalliset sävyt ja se tuntuuu hitusen tylsältä.
Vain raitaresori sai tarttumaan tuumasta toimeen.



Mallillensa paita/tunika on vielä hitusen reilu, syksyä varten suunniteltu.
Tarkoitus on, että sitä voi pitää mekkona tai nostaa paidaksi housujen kanssa,
sellainen "pussimekko"-tyyppinen.
Kaava on oma, mutta pohja oli Ottobren jostain yläosasta, ettei mene ihan metsään.


 Ellan pussimekon lisäksi ompelin Leeville samalla tavalla jo pitkään kaapissa lojuneesta
trikoosta paidan, mutta nappasin hihoiksi raitatrikoota. Piristykseksi kokeilin uutta Ottobren paitakaavaa,
jossa hihansuut ovat korostetut eri trikoolla. Ihan kiva lisä, kun ei aplikaatiohommiin jaksa ryhtyä ja aina pojille tulee kuitenkin ommeltua lähinnä paitaa ja housua.


 Toinen pusero samalla taktiikalla ommeltuna on menossa lahjaksi.
Toivottavasti lahjan saaaja tykkää. Otimme valtuudet mallata paitaa, se on vain hitusen Leevin paitaa pienempi, vaikka lahjan saaja on Leeviä yli vuoden nuorempi. Niin ne on lapsetkin erikokoisia :)


Sellaisia syntyi minulla ystävän kanssa rentoina iltaompeluksina :)

3 kommenttia:

  1. Vähänkö näyttää kivoilta ja tuo Ellan paitamekko on ihan mielettömän söpis, mieki haluun :D

    VastaaPoista
  2. Tosi kivoja kaikki! Ihanaa kun voi rentoutua yhdessä =)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!