6. marraskuuta 2012

Pojillekin leikkeihin jotain


Olen blogannut jonkun verran leikkiruokia, joilla tietysti meillä nykyisin pääasiassa leikkii Ella.
Leevikin toki toisinaan.
Yhtäkkiä huomasin, että en ole blogannut Leevin leikkeihin syntyneitä pikaisia ompeluksia ollenkaan.

Koska joku muukin poikien äiti saattaa miettiä, että millä piristyttää sitä pientä poikaa, kun tytöille tarjontaa on liiaksikin, niin tässä vain yksi pieni ja todella yksinkertainen vinkki.

Koko prosessiin osallistui melkein koko perhe.




Ja ihan perusvyöllä saa kiinni vyötärölle lenksukoistaan.

Puukon vuoli isä eräällä ystäväpariskunnan mökillä, kun Leevin mielestä hänelläkin piti olla kalahommissa puukko, koska isommillakin miehillä oli.

Kotona sen koristeli ja väritti Leevi.

Sitten lopulta Leevi ilmoitti, että hei, tää tarvii tupen ja se on kuulemma äitin hommia. 
Ensiksi tein tuon hurjemman version, mutta Leevi oli sitä mieltä, että tarvii myös ihan vaan ruskean, koska isälläkin on sellainen. Sitten tein sellaisen. Lopulta ilmoitettiin, että isälle tiedossa lisähommia, nyt tarvii toisenkin puukon. 

Ja uskotteko? Tämä puukko on ollut meillä yksi eniten mukana kuljetetuista leluista! Itsetehtynä alusta loppuun! Very simple :)

Pienen pojan taidonnäytös värityksestä.

1 kommentti:

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!